
TAPAHTUMIA
180 – Kaksitoista pohjoisafrikkalaisen Scilliumin asukasta teloitettiin kristittyinä. Tämä on ensimmäinen maininta kristinuskosta Afrikassa.
1788 – Kustaa III:n sota alkoi Suursaaren taistelulla.
1791 – Marskentän verilöyly Pariisissa.
1898 – Espanjan ja Yhdysvaltojen sota: yhdysvaltalaisen kenraalin William R. Shafterin joukot valtasivat Santiago de Cuban Espanjalta viikon piirityksen jälkeen.
1899 – Nykyisen Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen, silloiselta nimeltään Suomen Työväenpuolue, perustava kokous alkoi.
1917 – Yhdistyneen kuningaskunnan kuningas Yrjö V julisti, että tästä lähtien brittiläisen kuningashuoneen miespuoliset jälkeläiset käyttävät sukunimeä ”Windsor”.
1918 – Tsaari Nikolai II perheineen ammuttiin Jekaterinburgissa.
1919 – Suomen tasavaltalainen hallitusmuoto vahvistettiin. Tästä syystä 17. heinäkuuta tunnetaan Kansanvallan päivänä.
1936 – Espanjan sisällissota alkoi konservatiivien kapinalla hieman aiemmin vaaleilla valittua vasemmistolaista ”Frente Popular” -hallitusta vastaan.
1944 – San Franciscon lahden lähellä kaksi sodassa tarvittavilla ammuksilla lastattua laivaa räjähti Port Chicagossa Kaliforniassa; 232 ihmistä (eräiden lähteiden mukaan 320) sai surmansa.
1944 – Toinen maailmansota: suurin sodanaikainen laivastosaattue lähti Halifaxin satamasta Nova Scotiasta Kanadan laivaston saattamana.
1945 – Toinen maailmansota: Potsdamin konferenssi. Potsdamissa kolme tärkeintä liittoutuneiden johtajaa aloitti viimeisen sodan ajan huippukokouksen. Konferenssi päättyi 2. elokuuta.
1955 – Disneyland avattiin Anaheimissa Kaliforniassa.
1962 – Ydinkoe: ”Small Boy” -niminen ydinkoe Little Feller I -projektissa oli viimeinen ilmakehässä suoritettu ydinkoe Nevadan koealueella.
1965 – Korson Tanhurinteen huvitilaisuudessa sattui vakavia nuorisomellakoita.
1968 – The Beatles: Keltainen sukellusvene -elokuvan ensi-ilta Lontoossa.
1975 – Avaruustutkimus: Apollo–Sojuz-projekti. Yhdysvaltalainen Apollo- ja neuvostoliittolainen Sojuz-avaruusalus telakoituivat kiertoradalla ensimmäisenä kahden valtion avaruusalusten telakoitumisena.
1979 – Nicaraguan presidentti kenraali Anastasio Somoza Debayle luopui vallasta ja pakeni Miamiin.
1981 – Kaksi ihmisiä täynnä ollutta kävelysiltaa romahti Hyatt Regency -hotellin aulaan Kansas Cityssä Missourissa, 114 ihmistä sai surmansa.
1984 – Laurent Fabius tuli Ranskan pääministeriksi.
1995 – Nasdaq-osakeindeksi ylitti ensimmäistä kertaa tuhannen pisteen rajan pörssin sulkeuduttua.
1996 – Ilmailu: New Yorkista Pariisiin matkalla ollut TWA:n lento 800 räjähti ilmassa Long Islandin rannikon ulkopuolella. Kaikki koneessa olleet 230 ihmistä saivat surmansa.
1997 – Yhdysvaltalainen kiinteiden hintojen vähittäiskauppaketju Woolworth lopetti toimintansa 117 vuoden toiminnan jälkeen.
1998 – Pietarissa tsaari Nikolai II ja hänen perheensä haudattiin Pietari-Paavalin katedraaliin 80 vuotta sen jälkeen, kun bolševikit surmasivat heidät.
1998 – Merenalaisen maanjäristyksen synnyttämä hyökyaalto tuhosi 10 kylää Papua-Uudessa-Guineassa. Arviolta 1 500 ihmistä sai surmansa, 2 000 katosi ja tuhannet joutuivat kodittomiksi.
1998 – Ryhmä biologeja ilmoitti Science-aikakauslehdessä selvittäneensä kuppaa eli syfilistä aiheuttavan bakteerin (Treponema pallidum) perimän rakenteen.
2007 – TAM Linhas Aéreasin lento 3054 Porto Alegresta São Pauloon tuhoutui laskeutumisessa Congonhas-São Paulon kansainväliselle lentoasemalle, 199 ihmistä sai surmansa.
2014 – Malaysia Airlinesin lento 17 Amsterdamista Kuala Lumpuriin ammuttiin alas Ukrainan yläpuolella. Kaikki 283 matkustajaa ja 15 miehistön jäsentä kuolivat.
2015 – Formula 1 -kuljettaja Jules Bianchi kuoli oltuaan koomassa yli yhdeksän kuukautta. Hän joutui koomaan törmättyään traktoriin Japanin Grand Prix’ssä lokakuussa 2014.
Lähde: Wikipedia
Muita päivämääriä