
TAPAHTUMIA
1099 – Ensimmäinen ristiretki: Ristiretkeläiset valtasivat Jerusalemin muslimeilta.
1240 – Novgorodin ruhtinas Aleksanteri Nevski voitti ruotsalaiset Nevan taistelussa.
1410 – Puola ja Liettua kukistivat Saksalaisen ritarikunnan Tannenbergin taistelussa.
1482 – Espanjan viimeinen muslimihallitsija Muhammad XII kruunattiin Granadan sulttaaniksi.
1514 – Unkarin talonpoikaiskapina kukistettiin Temesvárin edustalla.
1619 – Kustaa II Aadolf julkaisi käskykirjeen, joka johti spitaalihospitaalin perustamiseen Seilin saarelle.
1640 – Suomen ensimmäisen yliopiston Turun Akatemian vihkiäiset.
1799 – Rosettan kivi löytyi Niilin laaksosta.
1815 – Napoleon antautui Rochefortin satamassa HMS Bellerophonin kapteeni Frederick Maitlandille hävittyään Waterloon taistelun.
1823 – Tuli tuhosi muinaisen San Paolo fuori le muran basilikan Roomassa.
1870 – Georgia hyväksyttiin viimeisenä Etelävaltiona takaisin Yhdysvaltain liittovaltion yhteyteen.
1888 – Japanissa tapahtuneessa Bandai-kerrostulivuoren purkauksessa kuoli arviolta 500 ihmistä.
1918 – Ensimmäinen maailmansota: Marnen toinen taistelu alkoi saksalaisten hyökkäyksellä.
1937 – Valtiollinen lentokonetehdas Société Nationale des Constructions Aéronautiques du Sud-Ouest perustettiin Ranskassa.
1954 – Ilmailu: Boeing 356-80:n (”Dash 80”) ensilento. Kone oli Boeingin 707- ja C-135 -sarjojen prototyyppi.
1974 – Kyproksen presidentti Makarios III syrjäytettiin vallankaappauksella. Nikos Sampsonista tuli presidentti.
1975 – Avaruustutkimus: Apollo–Sojuz-yhteislento. Apollo- ja Sojuz-avaruusalukset lähtivät matkaan telakoituakseen ensimmäistä kertaa avaruudessa.
1983 – Nintendo julkaisi Famicom-konsolin (tunnettu muualla nimellä Nintendo Entertainment System).
1995 – Ensimmäinen myyntitapahtuma verkkokauppa Amazon.comissa.
1997 – Sarjamurhaaja Andrew Cunanan ampui muotisuunnittelija Gianni Versacen tämän kodin ulkopuolella Miamissa.
2006 – Twitter avattiin.
2006 – Kerman kanava ja Heinäveden reitin matkustajalaivaliikenne täytti sata vuotta. Kerman kanavalla pidettiin juhlavuoden pääjuhla.
2012 – Poplaulaja PSY julkaisi Youtubeen Gangnam Style -musiikkivideon. Video pääsi julkisuuteen ympäri maailmaa, ja sillä onkin YouTubessa jo yli miljardi katsojaa.
2016 – Turkin vallankaappausyritys.
Lähde: Wikipedia
Muita päivämääriä